​NiPe-Kuulan D-tytöt leireilivät Sotkamossa 6.-8.6.
D-tytötJulkaistu: 09.06.2025 11.48

​NiPe-Kuulan D-tytöt leireilivät Sotkamossa 6.-8.6.

D-tyttöjen pelisarjan alueleiri pelattiin tänä vuonna Sotkamossa 6.–8.6. Leirin ensimmäinen ottelu alkoi vahvasti ja tytöt pelasivat tasan kotijoukkue Sotkamon Jymyä vastaan 6-6. Lopuissa otteluissa voitot karttoivat joukkuetta, mutta vain yhdessä ottelussa jäätiin ilman juoksuja. Jokaiseen peliin mahtui kuitenkin hyviä suorituksia ja uusia onnistumisia. Kaaripelin äänenkäyttö myös lisääntyi huimasti leirin loppua kohden, mikä toivottavasti jatkuu meillä koko loppukauden.

Vaikka suurin osa otteluista päättyi tappioon, todisti leiri jälleen, että pesäpalloleiri on paljon muutakin kuin pelkkää tulostaulua. Leirin tärkein anti oli joukkuekaverit ja yhdessä oleminen. Leirillä tytöt myös osallistuivat joukkueille järjestettyyn rastirataan, jossa vietimme mukavan tovin leiripelin ohessa.

Lisäksi leirillä palkittiin jokaisesta joukkueesta leirin tsemppari- sekä ilopilleri-pelaajat. Tsempparipalkinnon joukkueestamme sai Ronja Kokkonen ja ilopillerinä palkittiin Sirli Kallio.

Seuraavana katseet onkin käännetty kohti tulevia aluesarja-pelejä sekä d-ikäisten suurleiriä, joka tänä vuonna järjestetään Koskenkorvalla 29.6.-4.7.2025.

Kiitokset vielä sponsoreille, jotka tyttöjen kesän leiripelejä ovat tukemassa!