Miesten hyvä vire säilyy
Julkaistu: 06.08.2019 00.00

Miesten hyvä vire säilyy



Miesten edustusjoukkueen kausi on loppusuoralla, kun sarjaa on jäljellä enää kolme ottelua. Vaikean alkukauden jälkeen NiPe on noussut taistelemaan Perhon Kirin kanssa neljännestä sijasta.

Lauantaina 27.8 joukkue kävi Oulaisissa maakuntasarjan kärkijoukkueen vieraana. Koko kesän elänyt kokoonpano oli jälleen hieman muuttunut edellisestä ottelusta, mutta joukkue ei sen suuremmin antanut vaikuttaa peliesityksiin.Kovassa helteessä pelattu ottelu päättyi lopulta Oulaisten 2-0 voittoon, mutta varsinkin toisen jakson viimeisiin vuoropareihin asti jatkunut taistelu ottelun viemisestä supervuoropariin asti oli oikein hieno suoritus. Ottelun lopputulos 2-0 (7-4, 4-3)

Lauantaina 3.8 NiPen vierasottelut jatkuivat Perhossa. NiPen ja Perhon Kirin ottelut ovat olleet jo monet vuodet tasaisia ja tunnerikkaita ja nyt kun joukkueet taistelevat samoista sijoista sarjassa, niin ottelusta ei panosta puuttunut. Ensimmäisen jakson ratkaisu nähtiin toisessa ja kolmannessa vuoroparissa, kun Nivalan miehet löivät tilanteeksi 1-9. Vaikka kotijoukkue rakensi lyöntivuoroillaan hyvin tilanteita, ei NiPen ulkokenttä päästänyt kovalyöntistä Perhon joukkuetta tilanteita ratkomaan.Toisella jaksolla Nivala ei nostanut jalkaa kaasulta ja jakson hulppeat voittolukemat kirjattiin lopulta 4-18 NiPen eduksi. Ottelun lopputulos oli siis 0-2 (1-9, 4-18) ja Mika Hietalalle ja Ville Nivalalle kunnarit mieheen. Pelin ratkaisijoina voidaan pitää koko joukkuetta, niin ehyt esitys ottelu oli. Näistä kahdesta pelistä voidaan nostaa esiin myös juniori-ikäiset veljekset Hannes ja Heikki Tienvieri. Nuoret miehet esittävät ennakkoluulotonta peliä miesten joukossa.

NiPen ulkopeli on ollut koko kesän täyttä rautaa ja joukkue onkin tällä hetkellä sarjan kolmanneksi vähiten juoksuja antanut joukkue. Kun loppukesästä sisäpelikin on löytänyt muotonsa, niin kesän viimeisiin peleihin voi joukkue lähteä luottavaisin mielin. Sarjaa on jäljellä kolme ottelua, joista seuraava on vierasottelu lauantaina Haapajärvellä klo 13:00.






- Mikko

Seuran uusimmat