3
SYY
16.00
Miehet, Alempi jatkosarja

Nivala - Perho  2 - 0

Katvala

Miehet varmistivat säilymisen maakuntasarjassa

Kaksi viikkoa sitten sateen takia keskeytetty peli saatiin viimein pelattua uudestaan. Perhon Kiri tuli Katvalaan johtaen alempaa loppusarjaa puhtaalla pelillä. NiPen miesten oli saatava kolmen pisteen voitto, jotta maakuntasarjassa säilyminen varmistuisi. Jo ensimmäisen jakson alku näytti, että Nivalan miehet olivat tulleet otteluun hyvällä asenteella ja juoksuja tulikin tasaiseen tahtiin. Myös ulkopeli toimi totutun tiukasti. Jakson voitto irtosi luvuin 8-1.

Toinen jakso tarjosikin sitten jännitettävää aivan loppuun asti. NiPe pääsi jakson alussa 3-0 johtoon, mutta Perhon kovat lyöjät löivät kunnareilla tilanteeksi 3-2. Ulkokentän loistava peli siivitti Nivalan kuitenkin toisenkin jakson voittoon ja ottelun loppulukemiksi 2-0. Mailan varressa ja koppareina pelasivat hyvän pelin Aleksi Kumpumäki ja Tuukka Suni. Myös ensimmäisen jakson etenijäjokerina pelannut ja toiselle jaksolle kakkosvahdiksi vaihdettu Joonas Huitula pelasi mallikkaan pelin etenemällä varmasti kentälle.

-Mikko


Kuvat: Saara Tirkkonen

Tilastot

2 - 0

Perho
8 - 13 - 2

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista